Ratsastusretket

Koe lumoava Lapin luonto ratsain!

Valittavanasi on neljä eri ratsastusretkeä – keston ja oman tasosi mukaan. Löydä niistä suosikkisi!

Kaikki ratsastusretket toteutetaan ennakkovarausten perusteella. Peruuttamattomasta retkestä veloitamme täyden hinnan. Peruutuksen tulee tapahtua vähintään 2 vuorokautta ennen retken ajankohtaa. Ratsastajalla tulee olla voimassaoleva tapaturmavakuutus. Alle 12-vuotiailla on mahdollisuus osallistua ainoastaan aloittelijoille suunnattuihin retkiin ja heiltä edellytämme aina aiempaa maastoratsastuskokemusta sekä säännöllistä ratsastuskokemusta, esimerkiksi vähintään alkeiskurssin suoritusta ratsastuskoulussa tai että lapsi on ratsastanut kaikissa tavallisissa askellajeissa ilman talutusta ja ymmärtää tavalliset ratsastuksessa käytettävät avut. Varaathan aina tasoasi vastaavan retken(kokenut ratsastaja voi osallistua myös kokemattomien retkelle, mutta ei päinvastoin). Kokemusta vaativilla retkillä edellytämme kaiken ikäisiltä hevosen hallitsemista kaikissa askellajeissa. Mikäli ohjaaja toteaa ratsastajan olevan kykenemätön osallistumaan kokemusta vaativalle retkelle, pidätämme oikeuden peruuttaa retken kyseiseltä ratsastajalta. Retken hintaa ei tällöin palauteta. 


Kuukkelin Keino

Rauhallinen ratsastusretki sinulle, joka haluat nauttia metsän hiljaisuudessa, hevosen askelluksesta, luonnon kauneudesta. Taitamme matkaa pitkin helppokulkuisia polkuja pääasiassa käynnissä, joten retki sopii mainiosti myös ensikertalaisille. Luotettavat ratsumme kuljettavat sinut halki kangasmetsän, joenpientareen kautta suon reunalle ja takaisin tallille.

Hinta: 60 €/hlö
Kesto: Noin 1 h
Soveltuu: Myös ensikertalaisille. Alle 12-vuotiailta edellytämme säännöllistä ratsastuskokemusta.
Sisältää: Ratsastusretken, lipun kotieläinpihalle, toiminnan vastuuvakuutuksen
Ryhmäkoko: 1–8 henkilöä
Saatavuus: Ympäri vuoden, ma klo 13 ja to klo 13


Revon Keino

Reipas retki kangasmetsän polkuja seuraillen. Välillä kiipeämme ihailemaan kaunista tunturimaisemaa, seuraamme joenuomaa, silmäilemme suon kauneutta. Matkaa taitetaan kaikissa askellajeissa. Retki sopii kaikille, joilla on entuudestaan ratsastuskokemusta. Mukavat hevosemme takaavat ikimuistoisen retken Lapin metsässä. 

Hinta: 60 €/hlö
Kesto: Noin 1 h
Soveltuu: Kokeneille ratsastajille. 
Sisältää: Ratsastusretken, lipun kotieläinpihalle, toiminnan vastuuvakuutus.
Ryhmäkoko: 1–8 henkilöä
Saatavuus: Ympäri vuoden, ke klo 13 ja su klo 13


Karhun Keino

Rento retki läpi kangasmetsän kohti vaaran lakea ihailemaan tunturimaisemaa. Seurailemme porojen polkuja osittain vähän vaativammassakin maastossa, kuuntelemme lapin hiljaisuutta, nautimme hevosen askelluksesta. Matka taittuu käynnissä.

Hinta: 75 €/hlö

Kesto: Noin 1,5 h
Soveltuu: Myös ensikertalaisille. Alle 12-vuotiailta edellytämme säännöllistä ratsastuskokemusta.
Sisältää: Ratsastusretken, lipun kotieläinpihalle, toiminnan vastuuvakuutuksen
Ryhmäkoko: 1–8 henkilöä
Saatavuus: Ympäri vuoden, ke klo 10.30 ja su klo 10.30


Ahman Keino

Reipas retki kokeneille ratsastajille kauniissa lapin maisemissa. Piipahdamme joen reunalla, kiipeämme vaaran laelle ja ihailemme tunturimaisemaa. Matkaa taitetaan kaikissa askellajeissa kelin mukaan vauhdikkaastikin laukaten läpi kangasmetsän. Välillä hiljennymme kuuntelemaan Lapin hiljaisuutta ja nauttimaan hevosen rauhallisesta askelluksesta. 

Hinta: 75 €/hlö
Kesto: Noin 2 h
Soveltuu: Kokeneille ratsastajille. 
Sisältää: ratsastusretken, lipun kotieläinpihalle, toiminnan vastuuvakuutuksen
Ryhmäkoko: 1–8 henkilöä
Saatavuus: Ympäri vuoden, ma klo 10.30 ja to klo 10.30

Kysy ratsastusretkistä lisää ja varaa paikkasi!